Suomen Valokuvahistoriallinen Yhdistys avasi yhdessä Killinkosken kyläyhdistyksen kanssa Wanhassa Tehtaassa 1.6.2007 Suomen Kameramuseon. Museon perusnäyttely muodostuu edesmenneen, Suomen Valokuvahistoriallisen Yhdistyksen jäsenen Rainer Mattlinin ja hänen vaimonsa Sirkka Mattlinin testamenttilahjoituksena yhdistyksen haltuun siirtyneen kokoelman pohjalta. Lisäksi monet yksityishenkilöt ja yhteisöt ovat tehneet lahjoituksia kokoelman täydentämiseksi.
Kokoelmassa on tällä hetkellä n. 2500 valokuvaukseen ja elokuviin liittyviä esineitä. Nimitys "Kamerataivas" tulee siitä, että kyseinen kameramuseo on todellinen taivas kaikille kameroista kiinnostuneille, sekä tietysti "taivas" kaikille niille käytöstä poistetuille kameroille joita ei ole tuhottu.
Tarkoitus on että näyttelyn teemoja vaihdellaan vuosittain. Paljon kameroita ja tekniikkaa, 70-luvun mainoskuvaamo, elokuvaosasto (jossa myös ajoittain esitetään kaitafilmejä ja stereokuvaesityksiä) ja vaihtuvia valokuvanäyttelyitä. Kamerataivas on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen nähtävyys kaikille kameroista ja valokuvauksesta kiinnostuneille.
Valokuvanäyttelyt Kamerataivaassa
vuonna 2010:
Kesäkuu: Pekka Niiranen, EFIAP, Linnasaaren kansallispuistosta Ruijan rannoille
Heinäkuu: Reijo Porkka FRPS, SKSLM, Tangoa ja rockia
Elokuu: Seinäjoen kamerakerhon jäsenten näyttely
Syyskuu: Jorma Hanka EFIAP, Maailmalla menestyneitä
I.K. Inhan Valokuvaviikko
26.07-01.08.2010
• I.K. Inha-aiheinen näyttely Kamerataivaassa
• Tunnetun ja arvostetun valokuvaajan Jussi Aallon vetämä valokuvauskurssi (27.07.-01.08.2010) Tiedustelut: Seppo Poutala puh: 0400-632 176
• I. K. Inha-aiheisia valokuvia nähtävillä Jäähdyspohjan kylätalo Jukolassa
Kurssit Kamerataivaassa:
Kurssi 2010
Tunnetun ja arvostetun valokuvaajan Jussi Aallon vetämä valokuvauskurssi (27.07.-01.08.2010) Tiedustelut: Seppo Poutala puh: 0400-632 176
Killinkoski on idyllinen pieni maalaiskylä, jossa kurssilla olo käy hyvästä lomasta. Majoittumista varten pyritään järjestämään kerrostaloasuntoja kohtuuhintaan. Tehtaan vieressä olevan järven rannassa voi vaikka telttailla tai majoittua asuntoautoon tai vaunuun, jos sellaisella liikut.
Lisätietoja Suomen Valokuvahistoriallisesta Yhdistyksestä löytyy netistä osoitteesta www.svhy.org
Tiedustelut puhelimitse yhdistyksen puheenjohtajalta Seppo Poutalalta puh: 0400-632 176.
Tiedustelut koskien Killinkoskea ja Wanhaa Tehdasta: puh: 0400-453 054 killinkoski@killinkoski.fi
 |