Kamerataivas - Suomen kameramuseo
Suomen Valokuvahistoriallinen yhdistys avasi yhdessä Killinkosken kyläyhdistyksen kanssa Wanhassa Tehtaassa 1.6.2007 Suomen Kameramuseon. Museon perusnäyttely muodostuu edesmenneen, Suomen Valokuvahistoriallisen Yhdistyksen jäsenen Rainer Mattlinin ja hänen vaimonsa Sirkka Mattlinin testamenttilahjoituksena yhdistyksen haltuun siirtyneen kokoelman pohjalta. Lisäksi monet yksityishenkilöt ja yhteisöt ovat tehneet lahjoituksia kokoelman täydentämiseksi. Kokoelmassa on tällä hetkellä n. 2500 valokuvaukseen ja elokuviin liittyviä esineitä.
Nimitys "Kamerataivas" tulee siitä, että kyseinen kameramuseo on todellinen taivas kaikille kameroista kiinnostuneille, sekä tietysti "taivas" kaikille niille käytöstä poistetuille kameroille joita ei ole tuhottu. Tarkoitus on että näyttelyn teemoja vaihdellaan vuosittain. Paljon kameroita ja tekniikkaa, 70-luvun mainoskuvaamo, elokuvaosasto (jossa myös ajoittain esitetään kaitafilmejä ja stereokuvaesityksiä) ja vaihtuvia valokuvanäyttelyitä. Kamerataivas on mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen nähtävyys kaikille kameroista ja valokuvauksesta kiinnostuneille.
Kesän näyttelyt:

21.5.-30.6.2024 Silmien takana maailma: Timo Viljakainen.
2.7.-31.8.2024 Eläinkuvia: Pentti Sammallahden näyttely. Suuren suosion saaneen valokuvataitelijan työt saapuvat nyt Killinkoskelle.
Suomen Valokuvahistoriallisen yhdistyksen kurssitoiminta:
8.-9.6.2024 Markku Joutsen: Bromiöljyvedostaminen.
13.-16.6.2024 Seppo Poutala: Kamerakorjauspaja.
26.-29.6.2024 Esko Hietaranta: Miljöökuvauspäivät.
Lue lisää SVHY nettisivuilta
Lisätietoja Suomen Valokuvahistoriallisesta yhdistyksestä löytyy netistä osoitteesta www.svhy.org
Tiedustelut Pasi Jokinen puh: 0400-702315.